The Senior vois of Lehmiranta 2019 kilpailun voittajakolmikko

Ensimmäinen The Senior Vois of Lehmiranta on Tiitu Leppänen

Historian ensimmäinen The Senior Vois of Lehmiranta -laulukilpailun finaali käytiin 1.9.2019 Lehmirannan lomakeskuksessa. Työteliään ja lauluntäyteisen viikon voittajaksi selviytyi Tiitu Leppänen Salon Muurlasta (kuvassa oikealla). Kaksi seuraavaksi eniten ääniä saanutta olivat Rauni Karhunen (keskellä) Kiihtelysvaaralta ja Merja Rintamaa-Lehtonen Somerolta.

Kaikkiaan kisaajia oli mukana 18. He hioivat laulutaitojaan tiistaista 27.8. lähtien, varta vasten tätä laulukilpailua varten järjestetyllä harrastekurssilla. Laulunopettaja Pekka Laakso piti huolen, että jokaisella osallistujalla oli äänelleen sopivat kilpailukappaleet. Esiintymistä ja laulutekniikkaa hiottiin jokaisen yksilöllisen tarpeen mukaan.

Yhteistyö supermies Pekan kanssa sujui aivan loistavasti! Jos vain yhtään tekee mieli, niin ehdottomasti kannattaa osallistua tähän kilpailuun, hehkuttaa Tiitu Leppänen.

Itse kilpailu käytiin kahdessa osassa. Perjantain karsinnassa kolme salonseutulaista lauluammattilaista valitsivat kuulemansa perusteella jäsenet omiin ”talleihinsa” joita sparrasivat sitten entistä parempiin suorituksiin sunnuntain loppukilpailua varten. Tiitu Leppäsen sparraaja oli musiikinopettaja ja kuoronjohtaja Saara Kemppainen. Muut tähtivalmentajat olivat musiikin monitoimimies Roope Pelo sekä muusikko ja yrittäjä Reima Pekola. Pekka Laakso jatkoi laulunopetusta finaalin ulkopuolelle jääneiden kurssilaisten kanssa.

Tiitu Leppäselle tähän kilpailuun osallistuminen tarkoitti itsensä voittamista. Hän tuli hakemaan erityisesti kilpailukokemusta.

Olen laulanut 20 vuotiaana Turun Karjalakuorossa, mutta vasta nyt yli 40 vuoden jälkeen eläkkeelle jäätyäni aloitin laulamisen uudelleen Salon kansalaisopiston ryhmälaulukurssilla v. 2016.

Olen valittuna valtakunnalliseen laulukilpailuun ja sen välierä on seuraava kilpailuni 21.9., Leppänen iloitsee.

Onnittelut ensimmäiselle The Senior Vois of Lehmirannalle ja onnea myös seuraaviin koitoksiin! 

The Senior Vois of Lehmiranta -kurssi ja kilpailu käydään jälleen ensi vuonna, kesäkuussa 2020. Seuratkaa verkkosivujamme www.lehmiranta.fi tai muuta ilmoitteluamme.